HOT – itsehoitokirjasta tutkittua tietoa

Kun on itsekin kirjoittanut useita hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuvia itsehoitokirjoja, niin välillä leijuu mieleen ajatuksia, että lukeeko kukaan enää tietokirjoja, ja onko niistä hyötyä kenelläkään?

Edes ne myönteiset palautteet, joita kirjoistani tulee lukijoilta, eivät estä tällaisia ajatuksia leijumasta tietoisuuteen.

Siksi olikin piristävää lukea uutinen, jonka ruotsalainen psykologi Fredrik Livheim postasi uudesta tutkimuksesta. Tämän tuoreen tutkimuksen aiheena oli hänen kirjoittamansa itsehoito – kirjan vaikuttavuuden mittaaminen. Kirjan nimi on The Mindfulness and Acceptance Workbook for Stress reduction (2018), jonka olen itsekin lukenut aikanaan, kun se ilmestyi.

Mitä tulokset kertoivat?

Tutkimusasetelmassa oli mukana yhteensä 133 osallistujaa, joiden stressitaso oli koholla. Heidät jaettiin kahteen ryhmään: Koeryhmään kuului 67 osallistujaa, ja he saivat luettavaksi kyseisen kirjan, ja 66 osallistujaa puolestaan arvottiin odotuslistalle. Kirjaa lukeneilla ei ollut mitään terapeuttikontaktia, vaan he lukivat kirjaa täysin omatoimisesti.

Lukuaikaa oli kaikkiaan 10 viikkoa, ja kirjaa lukevien ryhmä luki yhden kappaleen kirjasta viikon aikana. He saivat vastata muutamaan kysymykseen, jotka liittyivät luettuun osaan. He eivät kuitenkaan saaneet mitään palautetta vastauksistaan.

Tulokset puhuvat puolestaan

Kirjaa lukeneiden myönteinen muutos elämänlaadussa verrattuna niihin, jotka eivät lukeneet kirjaa, näyttäytyi kolmella tavalla:

  1. He olivat vähemmän stressaantuneita (merkitsevä ero kontrolliryhmään nähden, efektikoko 1.0)
  2. Heillä oli vähemmän ahdistusta, masennusta ja väsymysoireilua (melko merkitsevä ero kontrolliryhmään, efektikoko 0.5)
  3. Erot pysyivät kuuden kuukauden seuranta – ajan samana, eli merkitsevinä.

Tulokset osoittivat, että tällaisen näyttöön pohjaavan itsehoito – kirjan lukeminen voi olla tehokas tapa vaikuttaa omatoimisesti stressitasoon ja kohentaa koettua elämänlaatua.

Tietokirjojen kirjoittajana oli huvittavaa huomata eräs yksityiskohta tutkimuksessa: sen mukaan riitti, että kyseisestä kirjasta oli lukenut keskimäärin 55 %, niin pääsi jo näihin hyviin tuloksiin!

Aiempi vastaavanlainen tutkimus 

Tässä tutkimuksessa käytetty itsehoitokirja noudatti samaa hyväksymis- ja omistautumisterapian sisältörakennetta kuin vaikkapa Joustava mieli – vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen ylivallasta (2009).

Olen aikaisemminkin, vuonna 2016, julkaissut tässä blogissa vastaavanlaisen HOT – kirjan lukemiseen pohjautuvan tutkimuksen, ja se voi lukea täältä: Voiko itsehoitokirja oikeasti auttaa?

Tämän blogikirjoituksen tutkimuslähde on:

M. Eklund, C. Kiritsis, F. Livheim & A. Grader. ACT – based self-help for perceived stress and itse mental health implications without therapist support: A randomized controlled trial. Journal of Contextual Behavioral Science 27 (2023), 98 – 106.

Blogistani